|
Valokuvakilpailun voittajat 2010:
Suomen Valkoinenpaimenkoira yhdistyksen vuoden 2010 valokuvakilpailun
tuomarina toimi Salme Mujunen.
I Palkinto
Maarit Alanen
"Toiminnallinen ja hienolla tavalla elävä pentupainikuva, jossa pennut muodostavat yhdessä kauniin kolmiomaisuuden kuvaan. Valkoinen, pentujen turkkeihin tarttunut lumi korostaa entisestäänkin kuvan puhdasta tunnelmaa. Tausta on sopivan neutraali, joten huomio kiinnittyy etualalla olevaan, tärkeimpään tekijään. Hieno tilannekuva, onnitteluni!"
|
|

|
|
II Palkinto
Ronja Nieminen
"Vesileikin riemua: kuvassa valkoinenpaimenkoira, jolla on jäkäläinen keppi suussaan. Kuvassa tulee hienolla tavalla esille liike, joka näkyy ensisijaisesti veden pärskeenä, kun sitä vastoin koira on jopa patsasmaisesti pysähtynyt ja suuntaa katseensa levollisesti kuvaajaan. Veden kastelema kaulan ja rinnan alue kiiltää kauniisti ja luo hienon liukuman märän veden ja vielä suhteellisen kuivan pään välille. Tässä kuvassa horisonttia olisi voinut vielä aavistuksen verran suoristaa kääntämällä kuvaa hieman vastapäivään."
|
|

|
|
III Palkinto
Sari Koljonen
"Jylhän kaunis maisemakuva, jossa koiran silhuetti, asento ja ryhti toimivat erinomaisena katseenvangitsijana. Koira on upeasti limitetty osaksi luontoa ja sen voimakasta ilmiötä, auringonlaskua. Tyynen veden pinnasta heijastuva koiran toisinto luo upeaa symmetriaa, joka korostaa kaiken olemisen kokonaisuutta. Kuvassa on rauhaa ja valppautta ja myös odotus siitä, että kohta jotain tapahtuu - pilvien kerääntyminen auringonlaskun kohtaan on hieman uhkaava ja toisaalta koiran yksikin liike rikkoisi vedenpinnan näennäisen tyyneyden. Mihin suuntaan tuo tyyneys purkautuu? Kastuuko tällöin ehkä kamera? Entä kuvaaja?"
|
|

|
|
Yhdistys onnittelee kolmen kärkeä!
Kärkikolmikon lisäksi tuomari valitsi yhdeksän kuvaa, jotka pääsevät mukaan vuoden 2011 kalenteriin.
Tässä kuvat (ei-paremmuusjärjestyksessä):
|
|

|
|

|
|

|
|

|
|

|
|

|
|

|
|

|
|

|
|