Ajankohtaista

22.6.2017Viimeisimmät uutisetLue lisää »29.5.2017PEVISA-ohjelma vuosille 2018-2022Lue lisää »15.6.2017Luonnetestissä tilaa!Lue lisää »12.5.2017Kevätkokous 27.5.2017 kutsuLue lisää »4.4.2017Kevätkokous 27.5.2017Lue lisää »

Geenitutkimus

Valkoinenpaimenkoira on yksi 175 rodusta, jotka ovat osallistuneet Hannes Lohen geenitutkimukseen, tavoitteena löytää koirien perinnöllisiä sairauksia aiheuttavia sekä muihin perinnöllisiin ominaisuuksiin (mm. luonteeseen, käyttäytymiseen, kokoon jne.) vaikuttavia geenejä. Näytteenotto tapahtuu verikokeella.

Tarkempaa tietoa geenitutkimuksesta löydät tästä.

Rotukohtaiset näytemäärät päivitetty 1.7.2011. Määrät tästä.

Valkoisenpaimenkoiran geenitutkimustuloksia 30.3.2009 mennessä otetuista näytteistä löydät tästä.

 

DLA-tutkimustulokset

 TULOKSET .pdf

VALKOISENPAIMENKOIRAN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS

Valkoisenpaimenkoirien geenipooli on keskimääräistä parempi


Koirilla esiintyy useita erilaisia perinnöllisiä sairauksia samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Rotuhistoriasta johtuen perinnöllisten sairauksien yleisyys rodussa saattaa olla kuitenkin moninkertainen ihmiseen verrattuna. Jalostukseen on usein käytetty ja käytetään edelleen lähisukulaisia tai samoja yksilöitä.  Puhdasrotuisuuteen liittyvä sukusiittoisuus lisää rodulle tyypillisten sairauksien kantajien ja sitä kautta myös sairastuvien yksilöiden määrää.

Immuunijärjestelmä on elimistön puolustusjärjestelmä vieraita taudinaiheuttajia eli patogeeneja, esimerkiksi viruksia ja bakteereja, vastaan. Luonnollisen eli synnynnäisen immuunijärjestelmän osia ovat elimistön yleispuolustusmekanismit. Luonnollinen immuniteetti on yleensä ensimmäinen taudinaiheuttajien kohtaama puolustusjärjestelmä, joten sen tarkoituksena on reagoida nopeasti. Oikein toimiessaan immuunijärjestelmä tuhoaa valkosolujen vasta-aineiden avulla elimistöön tunkeutuneet taudinaiheuttajat. Joskus immuunijärjestelmä saattaa myös hyökätä elimistön hyödyllisiä osia vastaan. Tällöin kyseessä on autoimmuunisairaus. Perimän tärkeä geenialue MHC ”major histocompatibility complex”, vastaa juuri edellä mainitusta immuunipuolustuksesta. MHC geenialueen perinnöllinen monimuotoisuus vaikuttaa merkittävästi elimistön puolustusjärjestelmän toimivuuteen.  Koiran keskeisiä MHC-geenejä kutsutaan myös lyhenteellä DLA, joka tulee sanoista ”dog leucocyte antigen”. 

Eri koirarotujen pitkään jatkuneiden jalostuskäytäntöjen seurauksena koirarotujen MHC-geenien monimuotoisuus on yleisesti ottaen vähäistä.  MHC-geenien monimuotoisuuden väheneminen saattaa altistaa koiriamme erilaisille autoimmuunisairauksille, kuten diabetekselle, reumalle, moniniveltulehdukselle, kilpirauhasen vajaatoiminnalle, puolustusjärjestelmän toimintahäiriöstä johtuvalle anemialle (AIHA) ja Addisonin taudille. Tätä taustaa vasten MHC-geenien monimuotoisuuden kartoittaminen ja seuraaminen on tärkeää rodun elinvoiman säilyttämiseksi ja sairauksien vastustamiseksi. 

Perimänkartoituksen myötä syntyneiden työkalujen avulla MHC-geenien monimuotoisuutta voidaan seurata koirien DNA:sta. Koiran perimän MHC-geenialueella, kromosomissa 12, on yli sata eri geeniä. Nämä geenit voidaan jakaa ainakin kolmeen luokkaan (I-III) niiden toiminnan perusteella. DLA-monimuotoisuutta kartoitettaessa selvitetään luokkaan II kuuluvien DRB1, DQA1 ja DQB1- geenien alleelikirjoa (alleeli = saman geenin eri muotoja) ja alleeleista muodostettavien yhdistelmien eli haplotyyppien kirjoa. Mitä enemmän erilaisia alleeleja ja haplotyyppejä löydetään, sen monimuotoisempi rotu on tämän geenialueen suhteen. MHC-geenien suhteen samaperintäinen (homotsygootti) yksilö, jolla siis on perimässään jostain tietystä geenistä vain yksi alleeli, saattaa sairastua helpommin tartuntatauteihin ja autoimmuunisairauksiin. On siis kannattavaa pyrkiä säilyttämään tai jopa lisäämään yksilöiden eriperintäisyyttä (heterotsygotiaa) DLA-haplotyyppien suhteen. Eriperintäisellä yksilöllä on perimässään tietystä geenistä tai geenialueesta kaksi erilaista versiota.  On kuitenkin huomioitava, että vaikka jotkut MHC-geenien alleelit lisäävät tautiriskiä, niin ne eivät yksistään selitä autoimmuunisairauksien mekanismeja. Taustalla on aina muitakin riskigeenejä ja altistavia tekijöitä. Tämä tulee huomioida jalostuspäätöksiä tehtäessä yksilökohtaisesti samalla tavalla kuin muidenkin DNA-testien suhteen.

Kuva 1. Koiran MHC-alue sijaitsee kromosomissa 12. MHC-luokat I, III ja II ovat kromosomissa peräkkäin. Tutkitut geenit DRB1, DQA1 ja DQB1 sijaitsevat vierekkäin ja kuuluvat toiminnaltaan II-luokan geeneihin. (kb = kiloemäs, DNA:n mittayksikkö) Useat tutkimukset sekä luonnonpopulaatioissa että jalostuseläimissä antavat osviittaa siitä, että huolimatta kunkin rodun haplotyyppien lukumäärästä, nousee tärkeäksi yksilön eriperintäisyys. Monien tautien riski laskee, kun huolehditaan haplotyyppien eriperintäisyydestä. DLA-monimuotoisuuden kartoittaminen antaa rodulle hyödyllistä tietoa tämän geenialueen laajuudesta ja auttaa ymmärtämään sukusiitoksen haitallisuutta jalostuksessa.
 
Miksi testata DLA-geenejä?
Geenitutkimus tuottaa uutta tietoa koirien perimästä. Uusia sairauksia aiheuttavia geenejä löydetään jatkuvasti lisää. Usealle rodulle onkin kehitetty jo monia erilaisia geenitestejä sairauksien diagnosoimiseksi ja vastustamiseksi. Tulevaisuudessa voi olla haasteellista löytää se ohjenuora eri geenitestien viidakossa, joka mahdollistaa koirarotujen säilyttämisen edes kohtuullisen terveenä. Jalostusyksilöiden valinta tulee mahdollisesti olemaan pienimmän riskin arvioimista kaikki jalustusyksilön ominaisuudet huomioon ottaen. DLA-geenitesti on yksi monista. DLA-geenien määrittäminen on hyvä apuväline jalostuksessa silloin, kun halutaan mahdollistaa tulevalle yksilölle mahdollisimman monipuoliset immuunipuolustusjärjestelmän geenit. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jalostusta ohjaa ja jalostusyksilön valintaan vaikuttavat muutkin tekijät kuin yksittäinen geenitesti ja sen tulos. Vaikka eriperintäisyyden hakeminen DLA-geenien suhteen voi olla tärkeää ja saattaa alentaa riskiä esim. autoimmuunisairauksille, jalostuspäätös ei voi koskaan perustua pelkästään näiden geenien tai haplotyyppien pohjalle, vaan on katsottava jalostuskoirien monia muitakin ominaisuuksia ja soveltuvuutta. Jos rodulla tiedetään olevan altistavia tai suojaavia DLA-haplotyyppejä, tulisi ne kuitenkin huomioida jalostuspäätöstä tehtäessä. DLA-profiilin ajaminen rodulle tarjoaa mielenkiintoista tietoa myös rodun nykyisestä perinnöllisestä monimuotoisuudesta, johon vaikuttavat rodun historia, tehollisen populaation koko, matadorien käyttö ja muut erilaiset jalostustottumukset ja jalostusmateriaalin laajuus. DLA-kartoitus tarkastelee monimuotoisuutta vain yhdessä kromosomissa, eikä kerro siten koko perimän monimuotoisuustilannetta, vaikka ne usein korreloivatkin aika hyvin. Koko perimän monimuotoisuutta pitää tarkastella myös muilla tavoilla. Tämä on tärkeää esimerkiksi rodun monimuotoisuuden laajemmassa seurannassa.

DLA-testituloksen esittämistapa voi muuttua
Genoscoperilla käytössä oleva DLA-testi tehdään siten, että osa kunkin geenin (DRB, DQA ja DQB) emäsjärjestyksestä analysoidaan. Tämä nk. sekvenssi tulkitaan ja koodataan erillisen ohjelman avulla. Koska geeniä analysoidaan muutaman sadan emäksen verran, on järkevää tulosten hallinnan takia koodata saadut emäsjuosteet omiksi koodeikseen. Saatuun tulokseen vaikuttavat sekvenssin puhtaus, analyysisignaalin voimakkuus ja ohjelman kyky tunnistaa eri emäkset.  Eri rotujen DLA-profiileja ei ole vielä kovin paljon tutkittu ja mitä useammasta koirasta niitä testataan, sitä useampia muotoja on syytä olettaa löytyvän. Uuden tiedon myötä kertaalleen analysoidussa materiaalissa voi jonkun yksittäisen koiran alleelin tai haplotyypin esitystapa muuttua. Käytännössä koirien tulokset eivät muutu, vain koodaustapa muuttuu. Joskus löydetty uusi alleeli voi poiketa edellisestä vain esimerkiksi yhden emäksen verran, jolloin löydös ei ole kovinkaan merkittävä. Yhden emäksen muutos voi muuttaa tai voi olla muuttamatta tuottamaansa aminohappoa, riippuen siitä millainen tuo muutos on ja missä kohtaa koodaavaa aluetta se esiintyy. Sitä asiaa me emme tällä hetkellä tutki.  Genoscoper päivittää ja informoi tämän kaltaisista muutoksista automaattisesti.

Valkoisen paimenkoiran DLA-monimuotoisuus Genoscoperin ja Helsingin yliopistossa toimivan koirien geenitutkimusryhmän yhteistyönä on selvitetty DLA-alueen monimuotoisuutta 50 valkoisen paimenkoiran verinäytteistä eristetyistä perintötekijöistä. Rotuyhdistys on vastannut näytteiden valinnasta ja mukaan on pyritty valitsemaan mahdollisimman erisukuisia yksilöitä periaatteella; korkeintaan ”yksi per pentue” koirien DNA-pankkiin toimitetuista näytteistä.

DLA-tutkimuksen tulokset on esitetty taulukossa 1 ja 2 sekä kuvissa 1 ja 2. Valkoisella paimenkoiralla havaittiin seitsemän DRB1-alleelia (= seitsemän eri muotoa DRB1 geenistä), kuusi DQA1-alleelia ja kahdeksan DQB1-alleelia. Koska DRB1-, DQA1- ja DQB1-geenit periytyvät aina yhdessä ”toisiinsa kytkeytyneenä”, niistä muodostuu kolmen alleelin yhdistelmiä eli haplotyyppejä. Valkoiselta paimenkoiralta löytyi yhteensä yhdeksän erilaista haplotyyppiä.

Tulosten perusteella valkoisen paimenkoiran perimässä on kolme yleisempää DLA-haplotyyppiä, kaksi kohtalaisen yleistä sekä neljä hieman harvinaisempaa. Haplotyypit ovat jakautuneet melko tasaisesti populaation eri koirien perimään. Tarkemmat tulokset on esitetty taulukossa 1 ja kuvassa 1.

Taulukko 1. Yhteenveto 50 valkoisen paimenkoiran DLA monimuotoisuudesta 2011.       Kaksi yleisintä haplotyyppiä esiintyy yli 80% koirista.

Haplotyyppi    DRB1    DQA1    DQB1    Esiintyvyys/ haplotyyppi %    Esiintyvyys/ koira %

1                   01101    00201    01302    24,0                                  46,0          
2                   01502    00601    02301    20,0                                  36,0          
3                   01501    00601    00301    20,0                                  36,0          
4                   00102    00101    00201    12,0                                  24,0          
5                   01201    00401    013017    8,0                                  16,0          
6                   00601    005011  00701      6,0                                  12,0          
7                   01501    00601    02301      6,0                                  12,0          
8                   01502    00601    05901      2,0                                    4,0          
9                   00201    00901    00101      1,0                                    2,0          
Eri alleeleja    7    6    8                  

Kuva 1. Haplotyyppien prosentuaaliset osuudet tutkitussa aineistossa. DLA-kartoituksen eräs tavoite on selvittää kuinka paljon tutkitun populaation koirista on samaperintäisiä (homotsygootteja) kunkin haplotyypin suhteen. Valkoiset paimenkoirat osoittautuivat kohtuullisen eriperintäisiksi nyt tutkitun DLA-geenialueen suhteen. Samaperintäisten osuus oli vain 10% (viisi koiraa viidestä kymmenestä) Samaperintäiset koirat kantavat siis samaa haplotyyppiä molemmissa kromosomeissaan (Kuva 2) Samaperintäisyyden on havaittu joissakin tutkimuksissa lisäävän koirien alttiutta erilaisille autoimmuunisairauksille. Niitä ei kuitenkaan tutkittu tarkemmin tässä tutkimuksessa.

Eräs suljetussa luonnonpopulaatiossa tehty tutkimus antaa osviittaa siitä, että MHC-alueen geenit ovat sitä eriperintäisempiä (heterotsygoottisempia) mitä vähemmän on valinnan varaa. Eriperintäisyys takaa lajin hengissä pysymisen ja kun paine on tarpeeksi kova voi liika samaperintäisyys karsiutua jo alkuvaiheessa. Tämä näkyy esimerkiksi pieninä pentuekokoina.

Jos rotuun on rikastunut immuunipuolustusta heikentäviä haplotyyppejä, ei eriperintäisyys poista niitä kokonaan. Riskien vaikutus tosin vähenee selvästi kun huolehditaan eriperintäisyydestä.
Kuva 2. Haplotyyppien suhteen samaperintäisiä koiria oli tutkimusaineistossa vähän, vain 10% kannan kaikista yksilöistä. Samaperintäisyys jakautui kolmelle yleisimmälle haplotyypille. Taulukoissa esitetyt esiintyvyysprosentit koskevat tätä suppeahkoa tutkimusaineistoa ja voivat muuttua testausmäärän kasvaessa.
Kullakin rodulla on sille ominainen ”DLA-profiili”. Se heijastelee rodun syntyä, kehittymistä ja jalostustottumuksia. Useimmista roduista löytyy 3-5 keskeistä DLA-haplotyyppiä. Näin on myös tämän tutkimuksen koirarotujen kohdalla. Vertailun vuoksi taulukkoon 2 on listattu esimerkkejä alleelien ja haplotyyppien määristä muutamista muista aiemmin tutkituista roduista. Tämän suppeahkon vertailuaineiston perusteella valkoiset paimenkoirat asettuvat listan siihen puoliskoon jossa haplotyyppien määrä on runsaampaa. Vertailussa on kuitenkin muistettava, että haplotyyppien määrää merkittävämpi asia on niiden jakautuminen populaatiossa. Valkoisenpaimenkoiran haplotyyppien määrä on runsas ja jakautuminenkin kohtuullisella tasolla.

Taulukko 2. DLA-monimuotoisuustutkimusten tuloksia muutamissa roduissa.

Rotu Tutkittuja koiria kpl   Keskimäärin alleeleja/geeni    Haplotyyppejä    Yleisimmät haplotyypit (>75% koirista)       Suomenajokoira    50    7    8    3      
Kromfohrländer    47    4    5    2      
Islanninlammaskoira    58    6    10    4      
Löwchen    72    6    8    3      
Novascotian noutaja    259    6    11    2      
Whippet    161    9    15    2      
Partacollie    140    6    10    2      
Samojedinkoira    54    6    9    1      
Walesinspringerspanieli    38    6    7    3      
Kääpiöpinserit    50    7    11    4      
Keeshondit    40    6    9    3      
Schapendoes    50    5    5    1      
Belgianpaimenkoira laekenois    39    7    9    2      
Norjanharmaahirvikoira    40    3    5    2      
Jämtlandin pystykorva    40    6    8    2      
Valkoinenpaimenkoira    50    7    9    2    

MHC-geenien kohdalla on myös muistettava, että ne eivät ole täysin neutraaleja geenialueita, vaan niihin saattaa kohdistua elinvoimaan liittyvää valintapainetta. MHC-geenien rooli elimistön puolustusjärjestelmän toiminnassa on hyvin keskeinen. Kaikki haplotyyppiyhdistelmät eivät välttämättä ole suosiollisia yksilön elinvoimaisuuden kannalta. Tämä saattaa selittää joidenkin yhdistelmien harvinaisuuden tai puuttumisen rodusta.
 
DLA testauksen hyödyntäminen koiranjalostuksessa MHC-alueen geenien monimuotoisuuden ja erityisesti eriperintäisyyden säilyttäminen on tärkeää rotujen elinvoimaisuuden kannalta. Valkoiselta paimenkoiralta selvitetty DLA-profiili antaa nyt mahdollisuuden tämän geenialueen monimuotoisuuden seuraamiseen ja säilyttämiseen. Tällä rodulla ei toistaiseksi tunneta riskihaplotyyppejä, jotka olisi liitetty autoimmuunisairauksiin. Tämä tutkimus antaa kuitenkin pohjaa mahdollisten autoimmuunisairauksien kartoittamiseksi rodusta MHC-geenien suhteen. Yleisemmin ajatellen kaikkia jalostuslinjoja ja eri sukuja kannattaa käyttää jalostukseen tasaisesti yksilöiden omat ominaisuudet huomioon ottaen. Saatua DLA-geenitietoa voidaan käyttää hyväksi jalostuksessa niin, että jalostukseen käytettävän nartun ja 2-3 ajatellun uroskandidaatin DLA-geenit testataan ja tulosta käytetään hyväksi niin, että valitaan astutukseen uros, jonka perimä eroaa eniten nartun haplotyypeistä. Näin mahdollistetaan monimuotoisuuden kehittyminen pentueessa. Tämä osaltaan lisäisi kasvatuslinjan ja vähitellen koko rodun monimuotoisuutta. Jos narttu ja uros ovat molemmat samaa haplotyyppiä, pennut perivät vanhemmiltaan vain samat geenimuodot kaventaen DLA-monimuotoisuutta. DLA-geenitestiä ei tarvitse tehdä kuin kerran ja tulos on hyödynnettävissä myöhemminkin.

Neutraalit perimäalueet eli niin kutsutut mikrosatelliittimarkkerit ja niiden monimuotoisuus DLA-kartoituksen lisäksi valkoisenpaimenkoiran perimää tutkittiin 18 eri perimänkohdasta nk. mikrosatelliittimarkkereiden avulla. Mikrosatelliitit ovat perimässä  1-5 emäksen toistojaksoja ja niiden avulla voidaan seurata esimerkiksi koirien polveutumista tai populaation monimuotoisuutta. Mikrosatelliitit eivät ole geenejä eikä niihin yleensä kohdistu erityistä valintaa, toisin kuin toiminnallisesti tärkeisiin DLA-geeneihin. Mikrosatelliitteja kutsutaankin sen vuoksi ”neutraaleiksi markkereiksi”, jotka soveltuvat hyvin monimuotoisuusanalyyseihin.

Neutraalien perimänalueiden tutkimuksessa valkoisilta paimenkoirilta havaittiin, että monimuotoisuudet näyttävät yleisesti melko kapealta. Rodulta löytyi keskimäärin 5,3 alleelia. Vertailun vuoksi todettakoon, että aiemmissa tutkimuksissa norjan harmaahirvikoirilta löytyi keskimäärin 4,6 alleelia, jämpteiltä 5,7, suomenajokoirilta 6, kromfohrländereiltä 3, islanninlammaskoirilta 5,1 ja suomenlapinkoirilta 8,3 alleelia. Valkoisten paimenkoirien monimuotoisuustaso on siis verrattavissa jämptien ja islanninlammaskoirien monimuotoisuuteen.  eri tutkimuksia vertailtaessa on kuitenkin hyvä huomata, että niissä on ollut mukana eri määriä tutkittavia koiria, joka voi tuoda vaihtelua havaittuihin alleelimääriin.  Mikrosatelliitteja ja DLA-geenejä verrattaessa voidaan todeta, että DLA-alueen suhteen valkoisten paimenkoirien monimuotoisuus oli runsaampaa kuin mikrosatelliiteissa.

Kuva 3.  Mikrosatelliittimarkkereilla tutkittiin rodun perinnöllisen muuntelun määrää 18 eri kromosomikohdasta. Tulokset on esitetty pylväsdiagrammin avulla vertailevasti tähän mennessä löydettyjen alleelien kesken. Rodulla on keskimäärin 5,3 alleelia.

Kuva 4. Samaperintäisten koirien määrä eri kromosomikohdista mitattuna. Tulos näyttää samansuuntaiselta DLA-alueeseen verrattuna, ollen kuitenkin hiukan suurempi. Yhteenveto Tutkittiin 50 valkoisen paimenkoiran koiran DLA-lokuksen ja 18 muun perimän kohdan monimuotoisuutta Tehdyn tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valkoisenpaimenkoiran perinnöllinen monimuotoisuus on yleisesti ottaen hyvä. DLA-alueella on vähemmän samaperintäisiä kuin mikrosatelliiteissa.



Tulosten julkaisu DLA-kartoituksen tulokset lähetetään Suomen valkoinenpaimenkoira ry:lle, joka julkaisee tulokset haluamallaan tavalla. Genoscoperin ja tutkimusryhmän välisen sopimuksen mukaisesti tutkimusryhmä saa tulokset vapaaseen käyttöön ja voi hyödyntää soveltuvin osin tieteellisissä julkaisuissa ja muissa mahdollisissa rotua koskevissa geenitutkimuksissa.

DLA- ja muiden tautigeenien testaamisesta voi tiedustella lisää Genoscoper Oy:stä, www.genoscoper.com.
Sanastoa: MHC, Major Histocompatibilty Complex Luonnollinen immuniteetti on yleensä ensimmäinen taudinaiheuttajien kohtaama puolustusjärjestelmä, joten sen tarkoituksena on reagoida nopeasti. MHC-molekyylit vastaavat elimistön immuunipuolustusjärjestelmästä. DLA, Dog Leukocyte Antigen Ovat MHC, luokan II antigeenejä jotka liittyvät immuunipuolustukseen. Autoimmuunisairaus Tila, jossa elimistön oma puolustusmekanismi käy erehdyksessä joidenkin elimistön omien osien kimppuun. Eriperintäinen Heterotsygootti, yksilöllä on kaksi toisistaan poikkeavaa alleelia perimässään. Samaperintäinen Homotsygootti, yksilöllä on kaksi samaa alleelia perimässään. Alleeli, vastingeeni Geenin vaihtoehtoiset muodot, jotka sijaitsevat samassa kohdassa kromosomissa. Alleeleja voi samalla yksilöllä olla kerrallaan vain kaksi, joko kaksi samanlaista (homotsygootti) tai kaksi erilaista (heterotsygootti). DRB1, DQA1 ja DQB1 MHCII-luokkaan kuuluvia geenejä. Esiintyvät aina yhdessä. Haplotyyppi DRB1, DQA1 ja DQB1 geenien ilmenemismuoto Mikrosatelliitti Genomissa runsaita yhdestä viiteen emäksen pituisia toistojaksoja, joiden lukumäärä vaihtelee yksilöittäin (esimerkiksi: –ATCATCATCATCATC–). Voidaan käyttää merkkijaksoina.

Kirjallisuutta:

Bedford PG, Longstaffe JA. Corneal pannus (chronic superficial keratitis) in the German shepherd     dog J Small Anim Pract 1979: 20: 41-56.

Wilbe M, Jokinen P, Hermanrud C, et al. MHC class II polymorphism is associated with a canine SLE-related disease complex Immunogenetics 2009: 61: 557-64.

Hughes AM, Jokinen P, Bannasch DL, Lohi H, Oberbauer AM. Association of a dog leukocyte antigen class II haplotype with hypoadrenocorticism in Nova Scotia Duck Tolling Retrievers Tissue Antigens 2010.

K. A. Greer, A. K. Wong, H. Liu, T. R. Famula, N. C. Pedersen, A. Ruhe, M. Wallace & M. W. Neff; Necrotizing meningoencephalitis of Pug Dogs associates with dog leukocyte antigen class II and resembles acute variant forms of multiple sclerosis. Tissue Antigens 2010


Kelly, A. 2008: MHC class II antigen presentation. http://www.path.cam.ac.uk/pages/kelly/


Kennedy, L. J., Barnes, A., Short, A., Brown, J. J., Lester, S., Seddon, J., Fleeman, L., Francino, O., Brkljacic, M., Knyazev, S., Happ, G. M. & Ollier, W. E. R. 2007a: Canine DLA diversity: 1. New alleles and haplotypes. – Tissue antigens. 69: 272-288.


Kennedy, L. J., O’Neill, T., House, A., Barnes, A., Kyöstilä, K., Innes, J., Fretwell, N., Day, M. J., Catchpole, B., Lohi, H. & Ollier, W. E. R. 2007b: Risk of anal furunculosis in German Shepherd dogs is associated with the major histocompatibility complex. – Tissue Antigens. 71: 51-56.


Niskanen, A. 2008: MHC II -luokan geenien monimuotoisuus Suomen susipopulaatiossa (Canis lupus) ja islanninlammaskoirapopulaatiossa (Canis familiaris). Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto, biologian laitos, 69 s.


Niskanen, A. 2008: MHC-geenit paljastavat immuunipuolustuksen voimavarat tai sudenkuopat. – Koiramme 9/08.
Yleistä perinnöllisyydestä: Sundgren, P-E. 1993: Lemmikkieläinten jalostus. Suomen Kennelliitto, Helsinki.