Auta turvaamaan valkoisenpaimenkoiran tulevaisuus – tule mukaan monimuotoisuuskartoitukseen

19.7.2026

Geneettinen monimuotoisuus on rotukoirien terveyden ja elinvoiman perusta. Mitä enemmän rodussa on geneettistä vaihtelua, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on säilyä terveenä ja hyvinvoivana myös tulevaisuudessa. Kartoituksen tulokset auttavat rotuyhdistystä, kasvattajia ja koiranomistajia tekemään entistä parempia, tietoon perustuvia päätöksiä rodun monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Suomen Valkoinenpaimenkoira ry. käynnistää nyt monimuotoisuuskartoituksen, jonka tavoitteena on selvittää valkoisenpaimenkoiran nykyistä geneettistä monimuotoisuutta Suomessa. Tavoitteena on saada mukaan vähintään 100 vuonna 2020 tai sen jälkeen syntynyttä koiraa. Mitä kattavammin koiria osallistuu, sitä arvokkaampaa tietoa saamme rodun terveyden ja tulevaisuuden tueksi.

Monimuotoisuuskartoitus toteutetaan yhteistyössä itävaltalaisen Feragen-laboratorion kanssa käyttämällä DogCheck 4.0 -geenitestiä, jonka avulla saadaan tietoa koirien geneettisestä monimuotoisuudesta sekä geenitietoon perustuvasta sukusiitosasteesta (COI).
https://shop.feragen.at/en/products/dogcheck

Samalla osallistujat saavat kattavan geenitestipaketin omasta koirastaan, sisältäen muun muassa MDR1-, CH- ja CEA-testit, ominaisuusgeenejä sekä ISAG2020-standardin mukaisen DNA-profiilin.

Kartoituksen yhteydessä määritetään lisäksi koirien DLA-haplotyypit, jotta rodun nykytilannetta voidaan verrata aiemmin tehtyyn DLA-haplotyyppiselvitykseen ja saada arvokasta tietoa rodun immuunijärjestelmään liittyvän geneettisen monimuotoisuuden kehityksestä.

Osallistujilla on myös mahdollisuus tilata lisämaksusta DM- (degeneratiivinen myelopatia) ja Pituitary Dwarfism -testit, jotka liittyvät kahteen valkoisenpaimenkoiralla tavattavaan perinnölliseen sairauteen.

Yhdistys on neuvotellut testeille alennetun erikoishinnan ja tukee jokaista kartoitukseen osallistuvaa koiraa alentamalla testin hintaa. Yhdistyksen jäsenet saavat lisäksi suuremman tuen ja siten vielä edullisemman jäsenhinnan.

Hinnat

Feragen DogCheck 4.0 + ISAG2020 + DLA-haplotyypit (vrt. Feragenin kesätarjoushinta 159 €)

Jäsen – 68 €
Ei-jäsen – 88 €

DM-testin lisähinta – 19 €
PD (Pituitary Dwarfism) -testin lisähinta – 19 €

Jotta kartoitukseen saataisiin mukaan mahdollisimman laajasti rodun eri sukulinjoja ja kasvattajien pentueita, jalostustoimikunta on valinnut vuosina 2022–2026 syntyneiden pentueiden joukosta n. 60 pentuetta, joista 50 ensimmäisen osallistumista kannustetaan 20 euron erityisalennuksella. Alennus myönnetään pentueen ensimmäiselle kartoitukseen osallistuvalle koiralle ( 1 alennus/pentue).

Päivitetty lista vielä mukaan toivottavista pentueista löytyy TÄSTÄ. Nämä pentueet ovat tällä hetkellä etusijalla. Muiden mukaan mahtuminen varmistetaan sähköpostitse.

Näytteiden otto

Näytteet tulee ottaa virallisesti tunnistetusta koirasta, ja näytteenotto toteutetaan Feragenin vaatimusten mukaisesti. Tarkemmat ohjeet tulevat testikitin lähetyksen mukana. Yhdistys postittaa testikitin koiran omistajalle, joka järjestää itse koiransa virallisen näytteenoton. Mukana on myös valmiiksi maksettu palautuskuori.
Koira ei saa noin kahteen (2) tuntiin ennen näytteenottoa syödä mitään (ei myöskään herkkuja) eikä olla kontaktissa muiden koirien (tai eläinten) kanssa. Näin varmistetaan mahdollisimman puhdas DNA-näyte.

Ilmoittaudu mukaan kartoitukseen

Osallistuminen tapahtuu alla olevalla ilmoittautumislomakkeella.
Mukaan kannattaa yhä ilmoittautua, vaikka koirasi ei kuuluisi listan pentueisiin. Osallistujatavoite kuitenkin lähestyy, joten listan pentueiden koirat ovat hetken aikaa etusijalla. Varmistamme muiden mukaan mahtumisen sähköpostitse!

Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostitse tarkemmat ohjeet testin maksamisesta ja toimintaohjeet DNA-näytteen ottamisesta.

Olen Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n jäsen
Tilaan lisäksi