Terveystutkimusten tuki 2021
Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n tuki koiran virallisiin selkätutkimuksiin, virallisiin silmätarkastuksiin ja Kennelliiton hyväksymien laboratorioiden DM-testeihin vuonna 2021.
SELKÄ
Korvaus koskee 1.1.2021 jälkeen selkäkuvattuja koiria, ja on voimassa vuoden 2021 loppuun.
Koiran selkä kuvataan noudattaen Kennelliiton kuvausohjeistusta ja kuvista hankitaan vähintään Kennelliiton virallinen spondyloosi (SP) ja välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV) – lausunto.
Mikäli koiralla on jo aiemmin luustokuvien yhteydessä lausuttu LTV, voi koiran omistaja hakea lausuntomaksun palautusta, kun spondyloosilausunto lausutaan vuonna 2021.
Tuen määrä on 35 euroa/koira. Tuki myönnetään samalle koiralle ainoastaan kerran. Tuki myönnetään Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n jäsenelle, hänen itse omistamansa valkoisenpaimenkoiran lausunnosta. Jäsen voi saada tuen vain yhdelle omistamalleen koiralle vuoden 2021 aikana. Jäsenyyden on oltava voimassa (hallitus vahvistanut) tutkimushetkellä.
Terveystuloksen tulee olla julkinen ennen kuin yhdistys palauttaa lausuntomaksun. Tukea voi hakea sivun alaosassa olevalla lomakkeella ja toimimalla ohjeiden mukaisesti.
SILMÄT
Korvaus koskee 1.1.2021 jälkeen silmätarkastettuja koiria, ja on voimassa vuoden 2021 loppuun.
Tukeen hyväksytään yli 12 kk vanhalle koiralle Suomessa annettu silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto annetaan ECVO-lomakkeella. Lausunto kattaa kaikki silmän ja sitä ympäröivien rakenteiden muutokset. Silmätarkastuseläinlääkäri toimittaa lausunnon Kennelliittoon.
Tuen määrä on 15 euroa/koira. Tuki myönnetään samalle koiralle ainoastaan kerran. Tuki myönnetään Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n jäsenelle, hänen itse omistamansa valkoisenpaimenkoiran lausunnosta. Jäsen voi saada tuen vain yhdelle omistamalleen koiralle vuoden 2021 aikana. Jäsenyyden on oltava voimassa (hallitus vahvistanut) tutkimushetkellä.
Silmätutkimuslausunnon tulee näkyä Suomen Kennelliiton jalostustietokannassa ennen kuin yhdistys palauttaa tuen määrän. Tukea voi hakea sivun alaosassa olevalla lomakkeella ja toimimalla ohjeiden mukaisesti.
DM-TESTI
Korvaus koskee 1.1.2021 jälkeen DM-testattuja koiria, ja on voimassa vuoden 2021 loppuun.
Koiran DM-testi on tehtävä Suomen Kennelliiton hyväksymässä laboratoriossa: Laboklin, Movet, Genoscoper.
Tuen määrä on 15 euroa/koira. Tuki myönnetään samalle koiralle ainoastaan kerran. Tuki myönnetään Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n jäsenille, hänen itse omistamansa valkoisenpaimenkoiran testistä. Jäsen voi saada tuen vain yhdelle omistamalleen koiralle vuoden 2021 aikana. Jäsenyyden on oltava voimassa (hallitus vahvistanut) tutkimushetkellä.
Tukea voi hakea sivun alaosassa olevalla lomakkeella ja toimimalla ohjeiden mukaisesti.
Vuoden 2021 tuki on haettava tammikuun 2022 loppuun mennessä.
***********************************************************************